Minä teen asioita hitaasti, myöhässä.

Paavo Lipponen esiintyi vakuuttavasti A-studiossa, kun häntä haastateltiin kaasuputkikuviosta. Päätin tutustua enemmänkin Lipposen ajatteluun ja hankin käsiini hänen "sivistysteemoja käsittelevän pamfletti-esseekokoelmansa" Järki voittaa.

Olen aina pitänyt listoista, joissa luonnehditaan ihmisiä muutamalla sanalla. Ne kertovat enemmän kirjoittajan laiskuudesta ja haluttomuudesta tutustua muiden ajatteluun. Ne ovat kuin viinien kuvauksia.- paitsi mielikuvituksettomampia. Niissä annetaan ihmisestä yhtä positiivinen, tylsä ja yksipuolinen kuva kuin nekrologeissa.

Etäisesti muistan, että Lipposen intellektuellilista herätti hieman keskustelua sensaatiolehdistössä. En aio juuri laajentaa sitä, mutta teen muutaman huomion.

Lipponen nojaa tukevasti omissa havainnossaan Helsingin  Sanomain intellektuelliäänestykseen 2002 (Helsingin Sanomat 27.01.2002) tuloksiin. Lipposen mukaan äänestyksen voittanut Georg Henrik von Wright täytti kaikki älykölle asetettavat perusvaatimukset (?): laajasti oppinut, erinomainen kirjoittaja, kansainvälistä kokemusta omaava ja hyvä keskustelija.

Mielenkiintoista on minusta se, että Lipponen löytää älyllisen jättiläisen tuonen virran takaa. Se lienee helpompaa kuin elävien ylistäminen. Vai onko niin ettei pieneen maahan, Suomeen, mahdu kahta intellektuellia samaan aikaan? Ja von Wrightin valtikan perijä etunimi alkaa peellä.

Lipponen muistaa, että hänen filosofian hyllynsä (?) aarre on von Wrightin nimikirjoituksella varustettu Looginen empirismi. Entäs kirjan sisältö?

Lipponen arvelee, ettei kukaan suomalainen voisi päästä kansainväliselle intellektuellilistalle, ainakaan sadan huippuintellektuellin joukkoon. Ei edes von Wright. Tosin hän unohtaa taas, että von Wright on kuollut. Lähimpänä aurinkoa hän arvelee olevan Max Jakobsonin, Donnerin ja Klingen (tsiisus!). Lähes helpottuneena Lipponen toteaa että toveri ja kilpailija Tuomiojakin on noteerattu Joschka Fischerin muistelmissa pelkkänä saunakaverina eikä poliitikkona. Hän lohduttaa Tuomiojaa sillä tiedolla, ettei muitakaan suomalaisia politiikkoja noteerata "suurten maiden suurien poliitikkojen" muistelmissa. Mistäs Paavo sen tietää? Ettei vain olisi Paavo ollut etsimässä Akateemisessa kirjakaupassa suurten maiden suurten poliitikkojen muistelmien henkilöhakemistoista nimeä Paavo Lipponen?

Tämä Paavon kadonneen intellektuellin metsästys on hupaisaa touhua – melkoista nimien pudottelua ja ignorointia. Kuvaavaa on, ettei hän löydä omasta puolueestaan yhtään älykköä. Toisaalta hän käyttää aika paljon painomustetta todistaakseen, ettei Erkki Tuomioja ainakaan ole älykkö.

Kun Lipponen löytää listalleen Aarno Laitisen, joka "taistelee sitkeästi tyhmyyttä ja julkisuuden hype-suuntauksia vastaan", päätän, että on aika sulkea kirja ja vetäytyä takavasemmalle.

Sammon konsernijohtaja Björn "Nalle" Wahlroos on puhunut. Ugh. Hän on vain kertonut sen, minkä kaikki jo tiesivätkin: yritykset eivät ole hyväntekeväisyysorganisaatioita vaan moraalittomia voitontekokoneita.

- Yrityksillä moraalisen arvion pelivara on äärimmäisen pieni, koska heidän ei kuulu tehdä ratkaisuja omistajiensa puolesta. Joku pitää tärkeänä Itämeren pelastamista, toinen vähävaraisten lasten asiaa ja kolmas korkeakoulutuksen laadullista parantamista. Ne ovat arvoratkaisuja, joita ei voi tehdä usean ihmisen puolesta, sanoi Wahlroos.

Wahlroos kuitenkin unohtaa, että omistajat päättävät myös sen, onko yrityksellä moraalia vai ei. Yleensä sijoittajat tekevät moraaliset ratkaisunsa jo siinä vaiheessa, kun he sijoittavat johonkin yritykseen. Harvempi sijoittaa esimerkiksi pornoon, väkivaltaan tai asekauppoihin.

On olemassa myös eettisiä rahastoja, joihin voi sijoittaa rahansa paremmalla omallatunnolla.

Itse istuin aikoinaan erään vasemmistolaisen yhdistyksen hallituksen kokouksessa ensimmäistä kertaa. Siellä haettiin parasta tuottoa vasta saadulle perintölahjoitukselle dollarinkuvat silmissä ja kapitalismin piru kuiskimassa olkapäällä. Hämmästelin asiaa ääneen, vasta sen jälkeen alettiin miettiä eettisempiä sijoitusratkaisuja.

Seven Nights to Rock

Double Talkin' Baby (Stray Cats, 1981)

Something's Wrong with My Radio (Rant'n'Rave, 1983)

Lust'N'Love (Choo Choo Hot Fish, 1992)

Cry Baby (Choo Choo Hot Fish, 1992)

Stray Cat Strut (Stray Cats, 1981)

Runaway Boys (Stray Cats, 1981)

(She's) Sexy & 17 (Rant'n'Rave, 1983)

Gene & Eddie (Blast Off, 1989)

Gina (Blast Off, 1989)

Rockabilly Rules (Blast Off, 1989)

Blast Off (Blast Off, 1989)

Bring It Back Again (Blast Off, 1989)

Fishnet Stockings (Stray Cats, 1981)

Rock This Town (Stray Cats, 1981

I Fought the Law 

Built for Speed (Built for Speed, 1982)

Please Don't Touch

Somethin' Else 

Nyt jo ihan täpinöissä. Olen nähnyt Stray Catsit monta kertaa, samoin Brian Setzerin, joka on yksi maailman vaikuttavimmiista kuusikielisen näpelöijistä. Ensimmäisen kerran näin kyseisen rytmiorkesterin UKK-hallissa 1981. Paikalla Setzerin kitarointia oli hämmästelemässä mm. Albert Järvinen.

Esiinnyimme kyseisellä keikalla kookkaan serkkupoikani kanssa nuorina siviilipoliiseina ja keräsimme vessassa junnujen brenkut pois ja joimme ne parempiin suihin.

Nykyisin serkkupoika taitaa olla jo komisario.

Jos tämä on tosiaan Stray Catsin jäähyväiskiertue, pitää vilkuilla hieman taaksepäin.  Nän siis Stray Catsin 27 vuotta sitten. Siitä on helvetin pitkä aika. Edelleen kuuntelen Stray Catsin levyjä lähes viikottain.

Olisin mielelläni nähnyt Jäähallissa monia ystäviäni rockabillyn kivisiltä poluilta, joista voisin mainita vaikka Veskun, Jyräyksen, Peten, Fransen, Artsin, Jaken, Jarkin, Haran ja Johnnyn, mutta kaikkea ei voi saada.

Onneksi aika monia tötteröpäitä myös nilkuttaa Jäähalliin.

Lisäys: Jatkoille Texasiin.

Varsin linkolalaiselta ja riipaisevan tutulta tuntuu kirkkoisä Tertullianuksen valitus vuoden 200 tienoilla:

Kaikkialla on jo käyty, kaikki on jo tutkittu, kaikki on käytetty loppuun. Ihmisiä on liikaa, he rasittavat luontoa niin, että se tuskin pystyy enää elättämään moista joukkoa. Rutto, nälänhätä, sota ja maanjäristykset ovat siunauksia sivistykselle, sillä ne vähentävät ihmiskunnan yletöntä kasvua.

Edellisen bloggauksen aiheesta on luontevaa siirtyä suomalaisiin makuuhuoneisiin ja Osmo Kontulaan, mieheen, joka on viimeiset 20 vuotta ollut kiinnostunut siitä, mitä muiden makuuhuoneissa tapahtuu; vähempikin laskisi potenssia.

Kontula kertoo, että suomalaisnaisille ei enää maistu seksi. Seksiä harrastetaan 20 % vähemmän kuin 2000-luvun alussa. Miehet haluaisivat seksiä huomattavasti naisia useammin, mutta kun naisilla on ongelmia kiihottumisen ja orgasmin saamisen kanssa.

Naisten haluttomuuden pääsyyksi vieritetään ajan puute eli kiire. Ja kiirehän syntyy siitä, että nainen on työelämässä, opiskelemassa, urheilemassa, teatterissa, golfaamassa, matkoilla jne. Ilmeisesti naisten pitäisi palata takaisin kotiin lieden ääreen ja revetä miestensä päätoimisiksi seksiorjiksi?

Naisten seksikumppaneiden määrä on viisinkertaistunut 1970-luvulta, silti he rakastelevat harvemmin ja harrastavat enemmän itsetyydytystä.

Jokaisella on oikeus omaan ruumiiseensa.

Erikoista, että suomalaisten naisten sukupuolielämän ristiriitaisuutta kuvailemaan on löydetty juuri mies, Osmo Kontula.

Kontulan mukaan seksissä laatu ei korvaa määrää. Parien onnellisuus on selvässä suhteessa rakastelukertojen määrään.

Näyttää siltä, että se mikä pätee kirjallisuudessa, ei päde seksissä. Kirjallisuudessa laatu korvaa määrää.

Lähde: Metro (21.8.2008) 

IS (18.8.08) uutisoi:

Kuolleet ovat nykyään liian lihavia standardikokoisissa ruumisarkuissa haudattaviksi. Kotimaa-lehti kertoo, että väestön painonnousu on lisännyt tavallista suurempien arkkujen kysyntää.

XL-kokoiset ruumisarkut aiheuttavat kuitenkin ongelmia esimerkiksi kylmiöille, joiden oviaukot on suunniteltu perinteisten mallien koon mukaan.

- Kylmiön valmistajilla ei ole yhtä standardoitua mittaa suuaukoille. Koska kylmiöt on valmistettu vuosikymmeniä sitten, nykyään mitat ovat suurimmille arkuille ahtaat, arkkuja valmistavan SHT-Tukun tuotantojohtaja Jari Leminen kertoo Kotimaalle.

Isojen arkkujen määrä on säilöntätilojen ahtaudesta huolimatta kuitenkin kasvussa.

- Jos aikaisemmin lähti yksi erikoisleveä arkku päivässä, niin nyt niitä lähtee kaksi, Leminen sanoo.

Arvelen että liikalihavuudella on tulevaisuudessa dramaattisia seurauksia koko hautausurakoinnille. Tämä on vasta alkua. Ensin levennetään arkut ja kylmiöt. Sitten ruumisautot, krematorion oviaukot, uurnat ja uunit, kirkkojen käytävät ja alttarit, haudat ja lopulta hautausmaat.

Tämä on syytä huomioida myös kirkollisverossa. Ja haudankaivajien laiteinvestoinneissa.

Tuttu on kohta näky, jossa kuollutta lihavaa piispaa kuskataan paukkupakkasella hauturin kuormanauton avolavalla viimeiseen lepoon. Tai sumopainijaa pilkotaan moottorisahalla krematorion portailla pienemmäksi.(Hyvästi hiljaiset hautajaiset.) Raskaan sarjan urheilijoita heitetään isoon monttuun niin kuin punaisia muinoin joukkohautaan. Pulskat mummot haudataan pystyasentoon, samoin pitkät miehet.

Siitä saisikin hyvän mainoslauseen antihampurilaisliikkeelle: Jokainen hampurilainen vaarantaa kuolemanjälkeisen elämäsi.    

Esitän syvimmän osanottoni kuoleman tukkukauppiaalle Jari Lemiselle Hänen huolestumisensa hautausurakoinnin nousevista kustannuksista ja käytännön problematiikasta on koskettavaa, varmasti aiheellista ja vilpitöntä.

Onneksi kuolema ei ole ronkeli. Se ei piittaa painoindeksistä. Lihavat ruumiit ovat elävien ongelma.

Olen ollut pitkään kiinnostunut hevosesta taiteessa ja kirjallisuudessa. Aivan kuin tilauksesta Ritva Haavikko julkaisi kirjan Hevonen taiteessa, runoudessa, historiassa. Lainasin kirjan itselleni kirjastosta tutkittavaksi, sitä kautta syntyi nopeasti halu omistaa se. 

Olen lueskellut pari päivää Prosperon muistelmia ja kirja juolahti mieleeni. Tiedän että kirja on jumalattoman kallis ja ajattelin kyllä odotella, että se tulee kirja-aleen; kaikki kalliit taidekirjat tulevat lopulta.

Keksin vilkaista kirjan hintaa netistä. Googletin kirjan sanoilla "hevonen taiteessa".

Ensin ajauduin kirjan kustantajan WSOY:n sivuille. Siellä suomalainen.com tarjosi kirjaa hintaan 82,60 euroa.

Seuraavaksi surffasin hintaseuranta.fi:n sivuille. Siellä kirjaa myivät samainen suomalainen.com, adlibris.com, booky.fi ja Akateeminen kirjakauppa. Akateemisen kirjakaupan hinta oli jo huomattavasti halvempi 60 euroa.

Jatkoin vielä etsimistä suhteellisen varmana siitä, ettei kirjaa saisi enää halvemmalla. Sitten tärähti, bookplus.fi:n sivuilla kirjaa tarjottiin hintaan 31,95 euroa. Nyt kirjan hinta tuntui sopivalta minun kukkarolleni.

Viiden minuutin näppäilyllä tuli säästöä 50, 65 euroa. 

Tilaan kohta kirjan ja varmistan, onko tämä unta vai totta.

IL 7.8.2008

"Tero Pitkämäen nimi ei olekaan välttämättä puhdas väärennös International Campaign for Tibet-järjestön adressissa.

- Tero saattoi epähuomiossa sutaista nimensä asiaa ajavaan julisteeseen Berliinin kultaisen liigan ruokajonossa, arveli Pitkämäen manageri Tero Heiska.

Heiskan mukaan Tero ei ole kisahässäkässä millään ehtinyt tarkastaa mihin kaikkeen nimensä lyö.

- Jos nimi on todella tällä tavalla, asiaa esittelemättä, saatu Terolta, niin se on todella ala-arvoista toimintaa, Heiska torui.

Adressi vaatii Kiinan presidenttiä ratkaisemaan Tiibetin tilanteen rauhanomaisesti sekä kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Adressin taustalla on muun muassa Amnesty International."

Kuule Tero - minä olisin kyllä arvostanut huomattavasti enemmän allekirjoitustasi Tiibetin puolesta kampanjoivan järjestön adressissa kuin (mahdollista) olympiavoittoa keihäänheitossa.

Isot ja vahvat eivät ole koskaan auttaneet pienempiä ja heikompia. Ne ovat olleet aina välinpitämättömiä. Ne ovat istuneet samoissa pöydissä muiden isojen ja vahvojen kanssa. 

Tero Pitkämäki ei halua sekoittaa urheilua ja politiikkaa. Se voisi häiritä vaikka keskittymistä.

Sanotaan nyt vielä sen verran, että minä olen suomalainen, mutta minä en, perkele, ole keihäskansaa.

Kemppinen yltyi ylistämään blogissaan Jouko Tyyriä, ja sivusi siinä samassa myös aforistiikkaa. Näytti siltä, ettei Kemppinen, jonka tietojen laaja-alaisuutta ei voi yleensä olla ihailematta, tunne lainkaan aforistiikkaa eikä sen luonnetta.

Erno Paasilinna punnitsi kerran Jouko Tyyrin kirjalliseksi painoksi vähän päälle 300 grammaa. Se ei ole paljon.

Onneksi aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Sami Feiring kommentoi Kemppisen blogissa kylmänviileällä asiantuntemuksella:

"Aforismi on kirjallisuuden kuningaslaji, ovat monet todenneet, viimeksi Parnasson nykyinen päätoimittaja.

Kemppinen puolestaan laskee aforistiikan vammaislajiksi, tosin lausuu heti perään, että hänen tarkoituksenaan ei ole vähätellä aforistiikkaa. Aforistiikka on Kemppisen mielestä yhdellä jalalla juoksemista.

Hieman hämäräksi jää viittaako Kemppinen aforistiikan laatuun, sen keinoihin vai johonkin muuhun.

Jos laatuun, niin kovin nopeaälyisen herrasmiehen (viittaus jutun otsikkoon) viisautta ei ole nimittää yhtä kirjallisuudenlajia vammaislajiksi. Mielipide on samaa luokkaa kuin jos sanoisi, että runous on huonoa tai esseistiikka on huonoa.

Jos keinoihin, niin aforistiikka käyttää ilmaisussaan lähes kaikkia kaunokirjallisuuden keinoja. Proteesit, kainalosauvat tai yhdellä jalalla juokseminen eivät kuitenkaan kuulu laadukkaan aforistiikan piirteisiin.

Lienee myös selvää, ettei aforistiikkaa kirjallisuudenlajina tule arvioida radion mietelauseiden tai häämakeisten ajatelmien pohjalta, kuten parissa kommentissa (nimimerkit Kariav ja Mummo) on täällä tehty.

Radion mietelauseet on tarkoitettu laajalle ja kirjavalle radioyleisölle, hääkarkkien ajatelmat ovat puolestaan elämänviisausrihkamaa, jolla ei ole paljonkaan tekemistä
vakavasti otettavan aforistiikan kanssa.

Aforismi ei myöskään ole "nuorisokirjallisuutta", vaikka Reinzi sitä näin luonnehtii. Aforismi on kiistatta varttuneemman ikäkauden laji. Jotkut nuoret toki lukevat erilaisia mietelmä- ja sitaattikokoelmia, mutta kuten jo edellä todettiin, niistä ei pidä tehdä sen pitemmälle meneviä päätelmiä aforistiikasta
kirjallisuudenlajina.

Suomalainen aforismi voi hyvin. Kotimainen nykyaforistiikka on parhaimpien kirjoittajien ja teosten osalta niin älyllisesti kuin kaunokirjallisesti haastavaa. Lisäksi klassikko-osastolta löytyvät esimerkiksi laajan ja laadukkaan aforismituotannon omaavat aforistikot Mirkka Rekola, Paavo Haavikko ja Erno Paasilinna.

Aforismi on kirjallisuudenlajeista nimenomaan se, jossa juostaan kahdella jalalla: aforismissa pitää olla mukana sekä ajatuksellinen painokkuus että kaunokirjallisesti haastava muotoilu."

Aamu on lempeä, vähän alakuloinen. Kynä haistaa jo syksyn. Istun kahvilla. 
Radio on auki. Daven tuttu riffi alkaa. Kitara laulaa. Kuuntelen sanoja. 
Niissä tiivistyy jotain keskeistä elämästä. Tulkitsetteko säkeitä samoin?

1. Seksuaalisuus

Pentu vinkuu, kissall on kiima    
Naisell on maanlaajunen särky joka riivaa

2. Vanheneminen on mielentila

Mummo inhoo keinutuolii    
Painaa HD:llä pitkin Suomee

3. Porvarillisen idyllin tavoittelu

Liikaa velkaa, selkä taittuu,     
tiliote kädessä pulloon vaihtuu

4. Kultainen nousukas

Ennen juhlii, juhlien jälkeen     
tää sama ääliö on mielestään tärkee

5. Työstressi

Jotkut vinkuu pitää tehä liikaa     
Ne ei tajuu et jokaisell on homma

6. Huoli maailman tilasta

Joskus tuntuu et maailma kulkee     
ilmapallona kaktuspuistoon

Antti Nylén pohtii kolumnissaan Mitä katolinen kirkko opettaa eläinten oikeuksista? (Animalia 2/2008) katolisen kirkon opinkappaleiden merkitystä.

Katolisen kirkon katekismus opettaa, että "tarpeeton kärsimyksen tuottaminen eläimille ja niiden tarpeeton surmaaminen sotii ihmisen arvokkuutta vastaan".

Nylén painottaa katekismuksen opetuksessa kahdesti esiintyvää sanaa "tarpeeton". Siitä hän päättelee, että suoraan, että katolinen kirkko tarkoittaa, että "liha on meille tarpeetonta". Minusta katolisen kirkko opetus on vain hillitsevä ja kohtuutta etsivä eli tehotuotannon vastainen – ja ihmiskeskeinen.  Näkisin, ettei katolisen kirkon katekismuksen opetus ole kokonaan ristiriidassa nykymenon kanssa. Eläinten via dolorosa ihmisen suuhun ei ole katolisen kirkonkaan mielestä "tarpeetonta kärsimystä" vaan sitä tarpeellista. Valitettavasti.

Lukemani perusteella ainakin raamattu on oikea eläinten murhaamisen ja hyötykäytön ohjekirja ja oikeuttaja.

Jeesus sanoi: " Sen, minkä teette yhdelle pienimmistä, sen te teette minulle." Tätä lausetta on usein tulkittu puolustuspuheeksi eläimille. Ehkä Jeesus oli kettutyttöjen veroinen eläinaktivisti.

Nylén lopettaa kolumninsa kuin pappi saarnastuolissa: "Mutta syntien tunnustaminen ilman parannusta ei merkitse mitään. Sen tähden, arvoisa laaja yleisö, sinulla on vain yksi vaihtoehto: veganismi." 

"Tuomas Akvinolainen on läntisen kirkon merkittävimpiä teologeja, ja hänen ajattelunsa eläimistä on vakiintunut osaksi katolisen kirkon oppia.

Akvinolaisen mukaan jokaisella oliolla on oma hierarkkinen paikkansa olemisen suuressa ketjussa. Ylinnä on Jumala. Hänen alapuolellaan ovat enkelit, joiden alapuolella ovat puolestaan ihmiset. Pahnan pohjimmaisina sijaitsevat eläimet ja kasvit. Kysymyksessä on sekä luonnonjärjestys että arvojärjestys.

Ihmisen ja eläimen ero perustuu Akvinolaisen mukaan siihen, että eläimet ovat vaistonvaraisia ja ihmiset puolestaan järjen ohjaamia, sielullisia olentoja. Karkeasti yksinkertaistaen eläimet ovat siis rationaalisen ihmisen käyttöön tarkoitettua sielutonta materiaalia."

Lähde:

Kulmavuori, Heli: Eläimet seimen äärellä

Suomalaiset ovat urheilukansaa, tokaisi Tapio Rautavaara Teeman näyttämässä henkilökuvassa viikonloppuna. Ja poliitikot tietävävät sen. Äänestäjät muistavat niitä, jotka esiintyvät voittajien ja menestyjien rinnalla. Aina on valtiojohdolla kiire sinne, missä suomalaiset urheilijat tekevät sankaritekoja.

Pääministeri Matti Vanhanen menee Kiinaan. Tietenkin. Onhan kyseessä tärkeä kauppakumppani ja maa, jossa suomalaiset yritykset Nokian johdolla polkevat ihmisoikeuksia.

Elokuvaohjaaja Arto Halonen ei mene Kiinaan. Ei tietenkään. Hänelle ei myönnetty viisumia, koska hän teki vuonna 1998 dokumenttielokuvan Karmapa - Jumaluuden kaksi tietä, joka arvostelee Kiinan tekemiä ihmisoikeusloukkauksia Tiibetissä.

Kirjailija Sofi Oksanen ei mene esiintymään Pietariin. Ei tietenkään.Hän on kritisoinut venäläisten harjoittamaa politiikka Neuvosto-Viron aikana. Suomen pääkonsulaatti seuraa valtiojohdon matelevaa linja ja kiistää poliittiset perustelut: "Hän ei ole runoilija, se on runoilta, ja se on aina ollut runoilta"

Pienen maan ulkopolitiikka on miellyttämisen ja lipomisen politiikkaa. Kiemurrellaan käärmen lailla isompien edessä ja esitetään sitten kritiikkiä suljettujen ovien takana. Suomen valtiojohto ei piittaa pätkääkään ihmisoikeuksista, jos piittaaminen vaarantaa kauppasuhteita.

Taiteilijat ovat Suomen omatunto.

HS 3.8.08 kirjoittaa alkoholin nollatoleranssista työpaikoilla:

"Kiristynyt linja näkyy muun muassa siinä, että tiukan nollatoleranssin omaksuneita työpaikkoja on yhä enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että alkoholin vaikutuksen alaisena olevaa työntekijää ei enää nuhdella varoituksella tai ohjata hoitoon, vaan edessä on välitön irtisanominen."

Minusta nollatoleranssiin pyrkiminen työpaikoilla on hyvä asia. Tosin monissa työpaikoissa esimerkiksi ulkomaankaupan alalla raskas alkohoikäyttö kuuluuu kaupanhieromiseen olennaisena osana iltaisin ja öisin. Ilmeisesti nollatoleranssi johtaisi siihen, että krapulapäivät vietetäisin sitten kotosalla lepäillen. 

Kukas muuten puhalluttaa ja valvoo työnantajien nollatoleranssia?

Yleisenä ilmiönä näyttää olevan se, että työntekijöitä valvotaan yhä enemmän. Työajanseurannan leimaukset kertovat milloin työntekijät tulevat töihin, milloin lähtevät, missä päin taloa liikkuvat. En tälläkään hetkellä tiedä, miten moni voi tarkkailla minun titetokonettani ja esimerkiksi lukea sähköpostini. Tietyt asia ovat kyllä paljastaneet, että aika moni. Samoin ilmeisesti puhelinkeskuksessa voidaan valvomisen lisäksi kunnella puheluitani. Siinä ylittyy yksityisyyden ja laillisuuden rajat komeasti. Lisäksi talo on täynnä kameroita, joilla voidaan todentaa ja ajoittaa liikkumistani.

Olemme menossa kohti valvonta yhteiskuntaa. Se on dystopia, totalitaarinen valtio, jonka Orwell piirsi jo kirjassaan 1984. 

"Suuri osa suomalaisista ei kannata seksin ostamisen täyskriminalisointia. Iltalehden teettämän tutkimuksen mukaan kielteisemmin seksin ostoon suhtautuvat naiset. Heistä lähes puolet kannattaa prostituution täyskieltoa. Naisten ja miesten mielipiteet aiheesta eroavat suuresti. Miehistä vain alle 30 prosenttia kannattaa seksin ostamisen kriminalisointia."

Miksi naiset suhtautuvat seksin ostoon huomattavasti kielteisemmin kuin miehet? Kannattavatko naiset ilmaista seksiä?

Mielipiteet eivät lopeta maailman vanhimmaksi sanottua ammattia. Prostituutio on vain yksi itsenä myymisen muoto, palveluammatti. Onko henkinen huoraaminen yhtään ruumiillista huoraamista kunnioitettavampaa/halveksittavampaa? 

Jos prostituutio on jonkun ihmisen toimeentulon lähde, se pitäisi saada valtion verotuksen piiriin. On sitten kysymyksessä yksityisyrittäjä tai yhtiö.