|
|
|||
|
24.03.2009 - 07:28
"Tuomas Akvinolainen on läntisen kirkon merkittävimpiä teologeja, ja hänen ajattelunsa eläimistä on vakiintunut osaksi katolisen kirkon oppia. Akvinolaisen mukaan jokaisella oliolla on oma hierarkkinen paikkansa olemisen suuressa ketjussa. Ylinnä on Jumala. Hänen alapuolellaan ovat enkelit, joiden alapuolella ovat puolestaan ihmiset. Pahnan pohjimmaisina sijaitsevat eläimet ja kasvit. Kysymyksessä on sekä luonnonjärjestys että arvojärjestys. Ihmisen ja eläimen ero perustuu Akvinolaisen mukaan siihen, että eläimet ovat vaistonvaraisia ja ihmiset puolestaan järjen ohjaamia, sielullisia olentoja. Karkeasti yksinkertaistaen eläimet ovat siis rationaalisen ihmisen käyttöön tarkoitettua sielutonta materiaalia." |
Kirjoittaja
Prosperon havaintoja aikalaishulluudesta vuodesta 2005. " Nil fuit, nil sum, nil desidero." En ole ollut, en ole, en kaipaa. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Loistava puhallus - lauseita
LOISTAVA PUHALLUS - Lauseita - kirjan kolmas painos myynnissä Akateemisessa Kirjakaupassa. Kirjaa voi tilata myös suoraan tekijältä kamari.lassi@saunalahti.fi tai 040-7036689 hintaan 10 euroa. Laskuri
|
||