Seuran päätoimittaja, uskontotieteilijä ja stadilainen Jari Lindholm näyttää siirtyvän yleisestä yksityiseen, minuun. Hän kokee, että kun kirjoitan Hesarin tai Ylen lipun alla kirjoittavista mediabloggareista nyreästi, kirjoitan juuri hänestä - vainoharhaisuutta tuntuu olevan muuallakin kuin kirjailijapiireissä. Voin vakuuttaa Jarkkulille, että minä en ole Seura- enkä seuraihmisiä.

Ihmettelen, että mistä syystä Jarkkuli veti herneet. Ilmeisesti siitä syystä, että uskalsin arvostella hänen teinihieltä, nostalgialta ja tyhmyydeltä löyhkävää slangijuttuaan hänen Apinalaatikossaan. Jarkkulin henkinen kapasiteetti kun ei riittänyt ymmärtämään, että kielessä on aina kyse vallankäytöstä. Hän tivasi vielä asiaa minulta yksityisellä sähköpostilla ja kun väänsin rautalangasta asian tälle koulutetulle idiootille, hän lopulta ymmärsi ja alkoi lipomaan. Ja käärmeenhän tunnistaa lipomisesta.

Päätoimittajan ammatissa syntyy sellainen harha, ettei puheistaan ja kirjoituksistaan tarvitse vastata. Täällä Blogistanissa jokaisella on megafoni, päätoimittajan valtuudet ja oma foorumi palutteelle omassa blogissaan. Jarkkuli, näyttää siltä, että huipulla tuulee ja ilma on ohutta. Se ei voi olla vaikuttamatta ajattelun tasoon. 

Mutta minusta saa kyllä kaverin valssiin tai amokiin, jos lähtee harrastamaan tutkivaa journalismia minun elämäni tai työhistoriani kautta. Varsinkin jos oman ammatin toimeentulon pohjana ja rahasampoina ovat Matti Nykäsen ja Tanja Karpelan kaltaisten henkilöiden kautta tapahtuva veren imeminen, vampyyrijournalismi. Hyi helvetti, uskontotieteilijä!

Jarkkuli huutelee rehellisyyttä ja luotettavuutta journalismin kentille. Hän opettaa sitä mutta tekee tätä:

"Kauan ei tarvinnut odottaa, milloin uuden päätoimittajan näkemys tarvittavasta laadukkuudesta, draamasta ja säihkeestä reaalimaailmassa ilmestyi Seuran sivuille.

Huhtikuun 15. päivänä Seurassa (15/2005) julkaistiin kansijuttu Matti Vanhasen ja Tanja Karpelan öisestä kohtaamisesta kuusi vuotta sitten – huhtikuussa 1999 – tamperelaisessa hotellihuoneessa.

Siitä jutusta henki juuri se uskon heikkous, josta Jari Lindholm oli soimannut perinteisiä medioita Journalistissa.

Se perustui nimettömänä pysyttelevän ilmiantajan kertomukseen."

(Ylempi lainaus on Juha Nummisen artikkelista, joka on julkaistu 15.6.2005 Apu-lehdessä, samasta, joka on linkitetty ylempänä.)

Mitäpä minä ajattelisin henkilöstä, jonka luotsaaman lehden uutisointi perustuu nimettömiin ilmiantoihin? Ajattelen, että se kertoo enemmän tästä henkilöstä ja lehdestä kuin nimettömien ilmiantojen uhreista. Minusta tällaisessa uutisoinnissa konkretisoituu uutisoinnin ja journalismin rappio ja irvikuva. Mitä mieltä sinä olet, Jarkkuli, sinähän istut julkisen sanan neuvostossa?

Apina on viisas eläin. Se ylettyy häkistään banaanin käyttämällä keppiä apunaan. Mutta minun banaaneihini apina ei ylety, koska sen keppi on ihan liian lyhyt.