|
|||
 |
|
||
|
14.10.2005 - 22:43
Olen seurannut mediatalojen tarroilla varustettujen trendibloggaajien kyhäelmiä parhaani mukaan. Jälki on ollut enimmäkseen murheellista ja heidän kommenttipalstojensa keskustelu sisäsiittoista ja aneemista. On tullut todistettua, ettei toimittajakoulutus takaa muuta kuin pelkän teknisen suorituksen. Useimmissa jutuissa kirjoittaminen toimii, mutta ajattelu pettää. Ei ole sisältöä, eikä ole mitään sanottavaa. Ajattelua ei voi kenellekään opettaa. Politiikot tulivat ensin Blogistaniín ja media seurasi perässä. Hesari, Yhtyneet, Yle jne. Missä viipyy Tarja Halonen? Vai bloggaako Halonen jo? Eikö presidenttipeliä viedäkään blogimaailmaan? Mediatalojen tarroilla varustetut blogit näyttävät maistuvan muille bloggajille. Ne ovat kuin A-luokan makkaraa. Itse olen pitänyt aina "perinteisistä" jauhomakkaroista. Ne ovat yllätyksellisempiä. Se pätee tässäkin tapauksessa. Näyttää siltä, että valtakulttuuri ahmaisee taas kerran alakulttuurin kitaansa. Se on sääli. Yksilöllinen bloggaminen olikin aivan liian hyvää ollakseen totta. Nythän kollektiivit kirjoittavat juttuja yötä päivää, jatkuvassa kolmivuorossa. Mediajättien taistelu lukijoista on siirtynyt virtuaalimaailmaan. Kohta yksilölliset blogit hautautuvat uutistulvaan ja tiedon valtamereen. Onneksi ehdin nauttia hetken tuote- ja saastevapaasta bloggaamisesta. LISÄYS 16.10.05: Voi hyvä ihme sentään! Tarja Halosen vaalikampanja jyrääkin jo täysillä Blogistanissa.
|
Kirjoittaja
Prosperon havaintoja aikalaishulluudesta vuodesta 2005. " Nil fuit, nil sum, nil desidero." En ole ollut, en ole, en kaipaa. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Loistava puhallus - lauseita
LOISTAVA PUHALLUS - Lauseita - kirjan kolmas painos myynnissä Akateemisessa Kirjakaupassa. Kirjaa voi tilata myös suoraan tekijältä kamari.lassi@saunalahti.fi tai 040-7036689 hintaan 10 euroa. Laskuri
Blogilista
|
||
Jäin miettimään tuota lausettasi "Ajattelua ei voi opettaa." On kauhistuttavaa, jos noin on. Emmekö opeta lapsiamme ajattelemaan? Minun metodini on päivittäinen puhuminen kaikesta, monella tavalla. Epäily, väittely, joskus pakkoluettaminenkin (tyyliin: katsopa nyt tätäkin juttua: mitä mieltä oikein olet). Toisaalta eikö koulun (no jos ei peruskoulun ja lukion, ainakin yliopiston, - no, jos ei koko yliopiston, eikö kuitenkin filosofian) pitäisi opettaa ajattelemaan. Mitä ajatteleminen oikein siis on?
Jo tovin olen lukenut näitä mediablogeja otsa syvillä uurteilla ja hämmästellyt sitä innokasta ja suoraan sanottuna ruskeakielistä nuolentaa, joka kommentteina mitättömimmänkin mediapäreen perään singahtaa. Esimerkiksi toimittaja Reetta Rätyä saatetaan kehua vuolaasti, vaikka päreen pääsisältö olisi että onpas kaunis ilma.
Juuri äsken pohdin, mistä Kuuman listan kärjen mediavetoisuus johtuu. Yksi selitys voi olla se, että bloggaajien valtavirta on epävarmaa ihmisainesta, joka tahtoo itselleen auktoriteetin ja isännän.
Ja Mirjam - ajattelu - se versoaa hiljaisuudesta, ei keskustelemisesta.
Ketkä näin ollen ovat maailman parhaita ajattelijoita? Sellaiset, jotka vajoavat katatonisesti itseensä. "Oman itsen lumo" -termiä taisi Terho Pursiainen käyttää taannoisessa syntymäpäivähaastattelussaan.
Jos ajattelu olisi parhaimmillaan yksinäiyydessä, olisivat nämä keskustelutkin aika tarpeettomia. Aika harva tiedemieskään, filosofikaan, kirjottaa kirjojaan päivästä toiseen kammionsa yksinäisyydessä, vaan osana tiedeyhteisöä.
Omat poikani ovat oppineet keskustelemaan, he eivät ole jääneet sanattomaksi missään seurassa - jos se on vähänkään miun "opetukseni" ansiota, voin olla tyytyväinen.
äläpäs nimittele toisen ajattelua yksioikoiseksi yhden lauselman perusteella! Eihän se nyt koko ajatteluni ole, vain sen kärki joiltain osin jostain asianosasesta.
Halusin sanoa sen ajatuksen, että keskustelu peittää usein ajatuksen. Jos lapsi keskustelutetaan kuoliaaksi, mitä jää jäljelle muuta kuin valmiit mekanismit, valmiit muotit, joista ajatus pursuaa tietyn mallisena tiettyyn uomaan.
Luotan oivalluksen voimaan. Siihen että asiat ja polut keksitään itse. Omassa opettajantyössäni olen havainnut, että keskusteluttamalla oppilaat kuoliaaksi saadaan aikaan samalla tavoin ajattelevia ihmisiä, samanlaisia polkuja, samanlaisia tapoja tomia ja ratkaista ongelma. - Toki keskustelu on hyväksikin, koska sen avulla saadan esiin nopeasti erilaisa näkökantoja, mutta en tiedä luoko se sinänsä uutta, vahvistaa vain kenties aiempia näkemyksiämme.
Kannatan sitä, että lapselle ei anneta aina ohjattua tekemistä, ei ohjattuja leikkejä, ei ohjelmoida häen päiväänsä täyteen harrastuksia; kannatan sitäkin että lapsen lukutottumuksia ei ohjailla tiettyyn suuntaan, vaan annetaan hänen vaeltaa kirjastossa minne tahtoo, vaikka sarjishyllylle. Luotan ikävystymisen ja hiljaisuuden voimaan. Ei tietenkään aina ja ainona kasvuympäristönä, luoja paratkoon. Mutta että sallittaisiin lapsen olla itse ja ajatella itse.
Ja vielä kerran - minusta keskustelutaito ei ole yhtä kuin ajattelutaito.
En nimittele ketään miksikään yhden lauselman perusteella. Siihen olen (keskusteluttajanakin) liian vanha kettu.
Minun kärkioivallukseni oli, että tyhjästä ei synny ilman muuta yleensä kuin - tyhjää.
Kuinka ollakaan: kommenttini jälkeen sängyssä rupesin minäkin (vrt. yllä Mirjam) miettimään Sokratesta ja antiikin ajattelijoita, opettajia, keskustelijoita, väittelyitä. Koska Mirjam tuossa jo ehtisanoa oleellisimman yöllisistä oivalluksistani, en niitä enää kertaa.
Sen sijaan kerron, että kertasin yöllä puoli neljään asti Betty Friedanin Naisellisuuden harhat -teosta. Se on ilm. USA:ssa 1963 nimellä The Feminine Mystique, suom. 67 (Ritva Turunen - Jertta Roos). Kirja kuuluu Ihminen ja maailma -sarjaan. Sarjassa on ilmestynyt suomeksi monia varteenotettavia ja edelleen - tai sanoisinko: taas - ajankohtaisia kannanottoja, huomioita, oivalluksia, ajattelua.
Ja nauraakin saa.
Olen Mirjamin kanssa täysin erimieltä tästä(kin):
"Parhaat ajatukseni olen itsekin huomannut ajattelevani oikein hyvässä keskustelussa: toinen innostaa, virittää minun ajatteluani."
Minulle käy juuri päinvastoin, ne vähäisetkin ajatukset katoavat keskustelun alkaessa tai sitten en ole koskaan päässyt osalliseksi 'hyvästä keskustelusta'. Välttelen keskustelutilanteita kuin tartuntatuteja konsanaan. Ne ovat ahdistavia. Mutta syytänkin nyt kasvattajiani.
Ajattelutaito = keskustelutaito? Kaikki keskustelutaidottomat kuuluisivat ilmeisesti laitokseen.. mutta ollaan kai avohoidossa säästösyistä. En minä tiedä. En osaa keskustella.
Jos on aina yksin, ei voi olla hiljaisuutta, Sitähän ei silloin tarvitse nimetä, koska sille ei ole vastakohtaa.
Hiljaisuus on vain siellä, missä on myös melua. Sitä hiljaisuutta tarvitaan, siitä versoo. Kunpa ihmiset lakkaisivat keskustelemasta kaiken kuoliaaksi.
"Paljolla puheella vaikenen, mitä vaikenen."
Eila Kivikk'aho
Ja tarkennukseksi omaan aiempaan kommenttiini: rajasin keskustelun tarkoittamaan siinä pelkästään suullista keskustelutilannetta.
Kysyt esimerkkiä kuoliaaksikeskusteluttamisesta. No, minulla syttyy punainen valo aina keskustelussa, jossa aletaan heitellä kehiin auktoriteetteja sen sijaan, että muotoiltaisiin sanottavat ja argumentit itse, omien korvien välissä. Miksi niin usein vainajia kaivetaan haudastaan todistamaan omaa viisautta?
Kyllä täällä on monia keskusteluja, jotka ovat niin pystyynkuolleita, etten jaksa lukea niitä.
Tarkoitin kyllä, että mainitisist vaikkapa jonkin aiheen, joka on keskusteltu kuoliaakin. En siis tarkoittanut keskustelun keinoja, joilla keskustelu tapetaan. Niitä tosiaan riittää. Mutta auktoriteetteihin vetoaminen on kyllä ihan käypä argumentti: minusta ei ole oikein väittää, että olisin itse kaiken ajattelemani oivaltanut, itse asiassa aika vähän sellaista on. Suurin osa on tullut minun ajatuskulkuihini lukemastani, kuulemastani.
Siellä se on, mainitsemani keinon päässä se keskustelun kuolema. On se muuallakin, mutta ainakin tässä.
Voit tutkia vapaasti blogien keskusteluja ja katsoa, mistä löydät ketjun, jossa ei oteta kainalosauvaksi itseä viisaampaa tai muuta gurua, missä ei briljeerata omalla lukeneisuudella tai vaatimattomuudella – sekin on oiva brassailukeino se oma huonous.
Hae sellainen ketju, jossa puhutaan vain asiasta, joka on keskustelun kohteena. Hylkää ne, joissa Minä nostaa yhdessäkin kohtaa päätään, joko hyväksi tai huonoksi tekeytyen.
Jos sellaisen ketjun löydät, siellä on tuore ja elävä keskustelu, joka ei kumarra kuvia eikä nelistä lainaratsulla eikä teeskentele olevansa.
Keskusteluilla on tapana rönsyillä - se on sekä kirjoitetun että varsinkin puhutun keskustelun ominaisuus. Assosiointi on yksi ajattelevan ihmisen ominaisuuksia; hän ei ole jämähtänyt ajatuskaavoihinsa. Juuri sitä tarkoitin, kun sanoin, että on pakko tunnustaa velkansa moneen suuntaan. Ilman muita ja heidän ajatteluaan ei olisi minullakaan paljon ajateltavaa.
Havainnointi tarkoittaa myös kuuntelemista.
En oikein ymmärrä, kuinka voit suhtautua noin kielteisesti keskusteluun, kun kuitenkin omiakin blogeja pidät: mitä virkaa sinun blogillasi on, jos tapat keskustelun tuollaisella asenteella,, sillä kukapa kommenttiosastoosi viitsii kirjoittaa, jos sinä ylimielisesti päätät, mikä on oikeaa keskustelua, mikä lainaratsulla ravaamista tai teeskentely.
sinun vastineessasi on muutamia päätelmiä ja oikaisuja, jotka kiinnittävät huomioni.
Ensinnäkin nimität minua vainoharhaiseksi, kun perään keskusteluun tuoreutta, joka tulee omasta vahvasta panoksesta. Mitäs vainoharhaisuutta sellainen on? Minua todella kiinnostaa se, miten vähäisiksi sanat ja mielipiteet käyvät, kun lähdeviitteet karsitaan minimiin tai pois. Ellei mitään jää jäljelle, on kai ajattelun paikka?
Toiseksi sanot, että suhtaudun kielteisesti keskusteluun. Enhän toki. Tässähän minä nytkin olen. Rakastan tällaista keskustelua, jossa ollaan omana itsenään, vähän vereslihalla ja paljaana. Hitunen sosiodraamaa mukana. Se on elämää. Onko niin, että itse asiassa se olet sinä, joka tahtoisit minun kieltävän kävelyn kokonaan, koska kyseenalaistan tukikepit? En kiellä enkä ole ylimielinen, koskaan. Tahdon vain katsoa, kun ihmiset kävelevät vapaasti omin jaloin, vaikkakin horjuen ja tutisevin polvin, mutta kuitenkin. Sellaista minusta hyvä kävely on. Ja minä rakastan kävelijöitä ja kuljen mielelläni heidän rinnallaan rupatellen.
Onko minulla väärä tunne, kun tunnen kylmän hengityksen niskassani? Mirjam?
Blogini minä jätän lukijoitteni käsiin.
Minäpä täällä olen koko päivän huseerannut, minäkin. Enköhän sentään ole aivan aidosti kiinnostunut keskusteluista, vaikka sitten keppeinenikin. Kävellessäkin käytän nykyään usein sauvoja, niillä kun saa aikamoisesti vauhtia ja tehoa lisää.
Kehotan sinua vilkaisemaan, mitä tulit tuolla ylempänä sanoneeksi useimmista keskusteluista - ja siinä samalla muista keskustelijoista - ja nyt siis minustakin.
Rupattelua en toki vierasta minäkään -ja sitä hiljaisuuttakin tarvitsen. Tämä sunnuntaikin on kulunut aika lailla hiljaisuuden merkeissä, lukemisen ja leipomisen. Mukavia puuhia molemmat.
oikaisusi kiinnittää jälleen huomioni. Saanko piirtää siitä kuvan? Kas näin:
- - > Rakastan keskustelua, jossa tunnen niskassani kylmän hengityksen.
Voitko panna tuohon lainausmerkit osoittamaan, että sanoin noin? Tuolla metodilla saadaan mistä tahansa tekstistä paljon uusia merkityksiä, eli tapasi tulkita tekstiä on varsin luova.
Mirjam, olen sanonut paljon "tuolla ylempänä", joten en tahdo ryhtyä arvuuttelemaan, mihin viittaat.
Kirsille tahtosin esittää retorisen kysymyksen siitä, että eikö kirjailija erota eroa seuraavissa ilmaisuissa:
- kyseenalaistaa tukikeppien käyttö
- kyseenalaistaa tukikeppien käyttäjät.
Minusta kirjailija kyseenalaisti nyt sanankäyttäjän, ei sanankäyttöä. Mutta se oli varmaan tarkoituskin.
kainosti kysyn, mistä asti keskusteluun oallistuminen ja kantaa ottaminen on ollut turhaa huolenkantoa? Nyt annat sen kuvan, että minun oli typerää tulla tänne esittämään mielipiteitäni. Huomaa, että sinä käytit sanaa "typeryys", en minä.
Miksi tämä kääntyi niin henkilökohtaiseksi Mirjamin ja sinun puoleltasi, Kirsti? Asiathan tässä ovat eri mieltä?
"Onko minulla väärä tunne, kun tunnen kylmän hengityksen niskassani? Mirjam?"
Noin kirjoitit. Luen nuo niin, että rakastat paljaita keskusteluja, mutta tunnet, että minä puhallan niskaasi kylmiä huuruja. Mietin vain, mikä se on, joka kylmiä huuruja puhaltelee, ei tunnu kovin hyvältä keskustelukumppanilta. Kuinka siis sellaista keskustelua voisi rakastaa. Sitä siis tuolla kummastelin.
"Tuolla ylempänä" tarkoittaa keskustelun 21. puheenvuoroa, siis sinun puheenvuoroasi klo 17.13. Aika jyrkin sanoin tuomitset monet, monet keskustelijat siinä, itse asiassa useimmat, myös tämän blogin pitäjän. Hänellä on ussein tapana siteerata arvostamiaan ajattelijoita - minunkin suuresti arvostamaani Parosta esimerkiksi.
Eikä tämä ole minun puoleltani kääntynyt henkilökohtaiseksi, saat olla mielipiteinesi aivan rauhassa. En minä niistä mieltäni pahoita, tuskin sinäkään minun ajatuksistani.